my life has been a m a z i n g

On varmaan turhaa edes sanoa että oon pahoillani?

Mul on ollu suhteellisen kivaa sitten viime postauksen. Vanhojen harkat on jatkunu, enkä oo enää huono. Oon istunu kymmeniä tunteja erinäisissä kokouksissa, turhautunu pimeyteen, ollu vaan, saanu vanhojen mekon kymmenien korjausten jälkeen kotiin, fiilistelly upeeta musaa, tuskastunu koulunkäyntii ja kokoustanu lisää. Viime viikonlopun vietin Katrin synttäreillä, ja sain muistutuksen siitä, miltä tuntuu kun on hauskaa. Kuviakin löytyy, valitettavasti.

Nämä kolme jääköön ainoiksi. Ehkä. Siis, ainakin siihen asti, että Taijan kameran sisälmykset saapuvat järkyttämään verkkokalvojani.

Illan tunnelma tiivistettynä. Kiitos, Katri.

Huomaathan: Ilmeeni, kiharani. 

Seuraava aamu: mä syön, taas kerran..

Luvassa tänä vuonna tällä porukalla vielä toivottavasti ainakin viidet 18-vuotis partyt. Ensin Viivi, sitten Taija ja sitten minä. Enää 106 päivää.


Oon jo vähän suunnitellu. Jos alotettais vaikka näin: 

Ja jatkettais näin, näin ja näin?